Vuosi 2020 alkaa olla ”paketissa” (Helmikuu 2021)

Vuoden 2020 tilinpäätökset alkavat valmistua. Monen yhtiön tilit on jo valmiit tarkastettavaksi ja joidenkin yhtiöiden osalta työ on vielä kulussa. Pyrimme saamaan kaikki tilinpäätökset tehdyksi ja hallituksen kokoukset pidetyksi maaliskuun puoliväliin mennessä. Näin yhtiöt pääsevät ajoissa suunnittelemaan tämän vuoden korjaus- ja kunnossapitotöitä ja suunnittelemaan tulevaa.

Isännöintitoimintamme on mukavassa tahdissa. Edelleen on tilaa joillekin yhtiöille. Pyrimme kuitenkin pitämään huolta nykyisistä yhtiöistämme ja siksi emme voi ottaa kovin montaa kohdetta kerralla vastaan. Laatu ja asiakastyytyväisyys on meille tärkeintä.

On aina hienoa, kun huomaa, että systemaattinen talouden ja hallinnon kehittäminen johtaa jopa siihen, että yhtiövastiketta voidaan tarkistaa alaspäin.

Isännöintialalla on pientä vastatuulta. Onneksi tuo tuuli puhaltaa vain isoihin yrityksiin, jotka kuulemma ovat sotkeutuneet kartellimaisiin sopimisiin hinnoista. Ikävä juttu! Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esittää, että markkinaoikeus määräisi yhteensä noin 22 miljoonan euron seuraamusmaksut kuudelle isännöintialan yritykselle sekä Suomen Isännöintiliitto ry:lle. Yritykset ja Isännöintiliitto sopivat vuosina 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa. Hintakilpailu on kovaa ja joskus se sitten johtaa ikäviin menettelytapoihin.

EF Isännöinti on pieni, itsenäinen toimija ja ennen kuin tarjoamme uudelle yhtiölle palveluita, tutustumme mahdollisuuksien mukaan yhtiöön, saadaksemme mahdollisimman asiallisen palvelupaketin ja ehdotuksen aikaiseksi ja sellaisen, ettei meidän tarvitsisi sopimuksen solmittuamme tehdä lainkaan erillislaskutusta. Näin ennakoitavuus paranee ja myös asiakastyytyväisyys on korkealla.

Meille tärkeää on tyytyväinen asiakas ja asiakkaan vahva luottamus siitä, että teemme työmme yhtiön ja omistajan etuja vaalien.

Nyt huolehdimme tileistä ja taseista – odotetaan jo kevättä!