Asumiseen liittyvään keskeiseen lainsäädäntöön tulee muutoksia 1.10.2026, kun sekä asunto-osakeyhtiölaki muuttuu että asuinhuoneistojen vuokrausta koskevan lain uudistukset tulevat samanaikaisesti voimaan.
Asunto-osakeyhtiölain uudistus vahvistaa taloyhtiöiden kykyä puuttua häiriöihin ja helpottaa taloyhtiöiden hallittua alasajoa. Uudistuksen tavoitteena on myös selkeyttää lyhytaikaisen vuokrauksen eli airbnb toiminnan pelisääntöjä.
Mikä sitten muuttuu?
Häiriötilanteisiin puuttuminen ja hallintaanotto
Osakehuoneiston hallintaanottoperusteita lisätään tai täydennetään uudella häiritsevän elämän viettämiseen tai järjestyksen rikkomiseen rinnastettavan erittäin painavan syyn perusteella. Lisäksi uusi hallintaanottoperuste voi tulla sovellettavaksi esimerkiksi tilanteessa, jossa osakkeenomistajan vieraat tai tämän johdosta yhtiön kiinteistöllä muuten vierailevat henkilöt aiheuttavat toistuvasti häiriöitä taikka vahinkoa yhtiön omaisuudelle. Hallintaanotto tulee mahdolliseksi myös terveyden säilyttämiseksi säädetyn tai määrätyn rikkomiseen liittyvällä perusteella, esim. tupakkalain rikkomisella. Se, miten tämä käytännössä toteutetaan, jää nähtäväksi.
Jatkossa ei enää ei vaadita haastemiehen käyttämistä, vaan lailla mahdollistetaan hallintaanottovaroituksen ja -päätöksen sähköinen tiedoksianto.
Uuden lain myötä taloyhtiö voi puuttua lyhytvuokrauksesta aiheutuviin haittavaikutuksiin hallintaanotolla, jos lyhytvuokrauksesta aiheutuu yhtiölle tai osakkeenomistajille asuinkäytöstä poikkeavia lisäkustannuksia tai haittaa. Menettelyllä on kuitenkin oltava ”vähäistä suurempi merkitys” ja nähtäväksi jää, millaisia tulkintoja tässä tullaan tekemään.
Osakehuoneiston toisen käyttöön antaneella osakkeenomistajalla (vuokranantajalla) on velvollisuus myötävaikuttaa huoneiston käyttäjän aiheuttaman vahingon selvittämiseen ja osakkeenomistajan on jatkossa annettava tarvittavat tunnistetiedot vuokralaisistaan taloyhtiölle. Tämän tarkoituksena on parantaa mahdollisuuksia selvittää vahinko- ja häiriötilanteita.
Konkurssimenettelyt muuttuvat ja käyttötarkoituksen muuttaminen helpottuu
Jatkossa yhtiöjärjestystä voi muuttaa ilman kaikkien osakkaiden suostumusta, jos vastikeperustetta muutetaan käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä niin, että se vastaa muiden saman käyttötarkoituksen huoneistojen vastikeperustetta. Edellytyksenä on 4/5 määräenemmistön tuki kaikista muista kuin muutoksen kohteena olevan osakeryhmän osakkeista ja äänistä.
Muutos voi helpottaa esimerkiksi liikehuoneiston muuttamista asuinhuoneistoksi. (Edelleen tarvitaan usein rakennuslupa, jne.)
Taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneiden yhtiöiden tilanne muuttuu ja päätöksentekoa yhtiön selvitystilaan asettamisesta ja omaisuuden luovuttamisesta selvennetään ja kevennetään. Eli tavoitteena on mahdollistaa taloyhtiön toiminnan hallittu alasajo ja päättäminen tilanteissa, joissa toiminnan jatkaminen ei ole enää realistista.
Sähköautojen latausmahdollisuuksiin tulee muutoksia
Sähköautojen yleistyminen on lisännyt latauspistehankkeita taloyhtiöissä. Kustannusten jakaminen voi kuitenkin olla vaikeaa etenkin silloin, kun vain osa osakkaista hyötyy hankkeesta eikä yhtiöjärjestyksessä ole tarkoitukseen sopivaa vastikeperustetta. Eli tilanteissa, joissa yhtiöjärjestyksessä ei määrätä vastikeperusteesta latauspisteiden asentamisesta hyötyvien osakehuoneistojen osalta.
Tulevaisuudessa siis kun hanke hyödyttää vain tiettyjä osakehuoneistoja tai autopaikkoja, kustannukset voidaan jakaa tasan hankkeeseen osallistuvien kesken.
Muutos voi helpottaa lataushankkeiden päätöksentekoa ja tehdä kustannuksista ennakoitavampia. Taloyhtiön on silti määriteltävä tarkasti, mitä kustannuksia hanke sisältää ja ketkä katsotaan siitä hyötyviksi osakkaiksi.
